sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Lomautusviikko


Tämä viikko on mennyt kokopäiväisen lomautuksen merkeissä. Olihan se ihan odotettavissakin, koska syysloma viikko. Eikä tässä maailmantilanteessa ei oiekin voi seuraavasta päivästä ikinä tietää. Tavallaan tuli ihan tapeeseen tämä ylimäärinen viikko. Saan hieman lepuutella kroppaa. Kävelen kuitenkin norpaalisti tunnin verran töihin ja takaisin. Oma työ on kuitenkin seisomatyötä ja lopulta aika fyysistä hommaa, vaikka ei sitä kaikki tulisi ajatelleeksi. Sen lisäksi vielä iltaisin pienet urheiluhetket. Oikeastaan arkisin sitä on aikamoisessä fyysisessä rasitustilassa. Viime viikolla yläselkä oli todella kipeä ja koitin sinnitellä. Hyvin kuitenkin jooga ja hierontarulla hieman auttoivat sekä lepo. Vaikka nyt on energiaa niin olen koittanut aika rauhallisesti jumppailla. 

Olen koittanut olla lukematta liikaa uutisia. Kaipaan vähän sellaista stressitöntä viikkoa. Muutaman kerran olen eksynyt uutissivustoilla, mutta muuten hyvin olen erossa pysynyt. Täytyy myöntää, että aika lailla laiskottelun puolelle tämä viikko on mennyt. Ei itseäni haittaa ollenkaan. Joskus on ihan okei ottaa rennosti. Siinä on hiukan itselleni opeteltavaa.

Mitä olen oikein puuhaillut tämän viikon aikana? Noh en sen kummempaa, mutta ainakinpäässyt tekemään kunnollista ruokaa. Mikä onnellisuuden tunne onkaan, kun pääsee syömään ihan silloin kun haluaa. Olen myös lämmittänyt saunan eräs päivä, kun tuntui olevan niin kylmä, että koko kroppa oli jäässä. Teki kyllä hyvää. Olen tehnyt kaikenlaista hyvää ruokaa ja herkkua, ulkoillut, siivoillut,  koneella piirrellyt digipiirroksia, joogaillut ja tehnyt kaikkea sellaista mitä nyt milloinkin huvittaa tehdä ilman sen suurempia suunnitelmia. 

Huomenna takaisin töihin. Tavallaan ihan kiva, mutta ei vaan millään jaksaisi niitä kysymyksiä mitä on tehnyt ja sun muuta. Se vie taas aikanasa pienen tauon jälkeen, että joutuu olemaan sosiaalinen eikä välttämättä ymmärretä jos et halua olla koko ajan äänessä. Se vie tällaiselta intovertiltä hieman voimia.



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti